Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalivärit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalivärit. Näytä kaikki tekstit

11.7.2012

KAMPAUSPÖYTÄ


Viileäsävyisessä makuuhuoneessani on vedenvihreät seinät. Ostin vanhan kampauspöydän Fidasta noin kuusi vuotta sitten. Se ei tilanpuutteen vuoksi mahtunut edelliseen vuokra-asuntooni ja oli vanhemmilla evakossa vuoden verran. Peilin yläpuolella olevan öljyvärimaalauksen tein lukioikäisenä.



Kokoontaitettava tuoli löydettiin kirppiskierrokselta Ruotsin maaseudulta. Ihastuin tuolin jalkojen muotoon ja istuimen epätasaiseen pellavakankaaseen. Säilytän koruja erilaisissa lasipurkeissa, koska en halua piilottaa koruja laatikoihin.


Huoneen kaksi seinää on maalattu Tikkurilan maalisävyllä X442. Olin innostunut pastellivärisistä seinämaaleista tehdessämme viime kesänä remonttia, joten valitsin makuuhuoneeseen vaalean vedenvihreän. Kiinalaisen viuhkan ostin itselleni muistoksi Hong Kongista viime keväänä.


17.3.2012

REMONTTI, OSA 2


Toinen kuvasarja remontista. Kuvat ovat huonolla kännykkäkameralla otettuja ja niiden laatu sen mukainen. Tapettien poiston jälkeen seinien epätasaisuudet, esimerkiksi ruuvien kolot tasoitettiin massalla. Osa seinistä myös päällystettiin samalla aineella kauttaaltaan. Tasoitetut seinät hiottiin ennen maalaamisen aloittamista.

maalaustarvikkeet remontti

Makuuhuoneen tapettien repiminen oli paikoitellen hankalaa. Joissain kohdissa tapetti oli todella tiukassa ja se irtosi pienenä silppuna. Alla olevissa kuvissa vasemmalla on makuuhuoneen tapetin paloja lattialla ja oikealla on sama seinä päällystettynä massalla. Lopullinen tulos on seuraavana. Alimmissa kuvissa on vaatehuoneen ulkoseinä, joka maalattiin vihreäksi alkuperäisistä suunnitelmista poiketen.

tapetin irroittaminen

Kaikki seinät pohjamaalattiin. Maalasimme myös katot, jotka olivat harmaantuneet. Seinien pohjamaalin kuivuttua testasimme pieniä määriä muutamia maalisävyjä. Osa väreistä, esimerkiksi ruskea, jota olin kaavaillut vaatehuoneen ulkoseinään, oli todellisuudessa synkkä ja ankea. Vaihdoimme sävyn vihreään, jonka löysimme testaamalla muutaman eri vaihtoehdon välillä. Sävy on Tikkurilan Keto K385. Makuuhuoneen kahden seinän vedenvihreä on Tikkurilan sävy X442. Muut seinät, eli makuuhuoneen kaksi seinää, olohuoneen kolme seinää ja eteisen käytävä maalattiin kermanvärisellä Tikkurilan G503-sävyllä. 

seinän maalaaminen vedenvihreä

Remonttiin kuului monta käyntiä maalikaupassa, koska sävyjä oli pakko testata käytännössä. Ostimme maaleista aluksi vain pienet testimäärät. Myös seinien tasoitusmassaa jouduimme jatkuvasti hakemaan lisää. Emme osanneet arvioida menekkiä, emmekä alun perin tienneet, että osa seinistä piti päällystää massalla kokonaan. Joidenkin seinien pinta nimittäin pölysi, koska niitä ei kai oltu koskaan aiemmin maalattu. Pölyävä aine olisi luultavasti tarttunut maaliin, eikä tuloksesta olisi tullut tasainen ilman massalla päällystämistä ja hiomista.

seinän maalaaminen vihreäksi

Parketin asennuksesta ei ole kuvia, koska sen teki parkettiliikkeen ammattimies. Lattia oli uusittu kolmessa päivässä ja se maksoi asennuksineen noin 3000€. Parkettia laitettiin 50 neliömetrin alueelle. Työn hintaa nostivat lattian tasoittaminen ja keittiön pohjapiirustuksen vaikeat, sokkeloiset kohdat, joissa parkettimiehellä kului paljon aikaa. Suorakaiteen muotoisiin huoneisiin parketin asennus sujuu nopeammin. Parketin asennus maksoi tietyn summan neliömetriä kohti. Tähän yhdistettiin vielä lisätyöt, eli lattian tasoitus ja listojen asentaminen, tuntimäärän mukaan.

Remontin lopputuloksesta tuli mielestäni hyvä. Asunnosta tuli valoisa ja kotoisampi. Entisellä asukkaalla oli harmaat luultavasti 90-luvun kohokuviolliset, massiiviset tapetit, jotka pienensivät tilaa ja kavensivat erityisesti eteiskäytävää. Myös kattojen maalaaminen teki asunnosta siistimmän näköisen. Keittiön, vessan ja kylpyhuoneen seinien väriä emme muuttaneet, koska niissä oli valmiiksi siisti maalipinta.

15.3.2012

REMONTIN SUUNNITTELU


Aloitin asuntoni remontin suunnittelemisen viime keväänä heti tehtyäni asuntokaupat. Tarkoituksena oli vaihtaa lattia ja uusia seinien värit. Vessaa ja kylpyhuone pysyivät ennallaan. Pohdin pitkään laminaattilattian ja parketin välillä. Haaveilin myös alun perin keittiön shakkiruutulattiasta, mutta päätin kuitenkin laittaa samaa materiaalia joka huoneeseen.

Tilasin lattiaksi mattalakatun tammiparketin. Monet kaupoista löytämäni tammiparkettia jäljittelevät laminaatit olivat hieman oranssin sävyisiä, eikä niiden kuviointi ollut yhtä eläväistä kuin parketin. Halusin luoda lattialla vanhan ajan tunnelmaa. Epätasaisen sävyiset parketit ovat usein edullisempia kuin tasaisempiväriset, joten minulla kävi tuuri. Halusin juuri monisävyisen, kuviollisen parkettilattian

remontin suunnittelu pohjapiirrospohjapiirros remontointi

Suunnittelin maalien värejä tekemällä asunnosta vapaalla kädellä suuntaa-antavat pohjapiirustukset. Hain remonttiliikkeistä eri valmistajien maalivärikarttoja ja värilätkiä. Ainakin Tikkurilalla on värilätkiä, joissa on yhdistetty toisiinsa hyvin sopivia sävyjä. En itse käyttänyt valmista värilätkää, vaan yhdistelin muutamasta lätkästä sopivat värit. Vertailin erilaisia maalivärejä myös parkettinäytteeseen. Remontin edetessä monet maalisävyt vaihtuivat. Ostimme joistakin maaleista pieniä testipurkkeja, joilla kokeilimme sävyjä seinään. Maalit eivät nimittäin ole täysin samansävyisiä seinällä ja valmistajan esitteissä. Myös asunnon valaistus vaikuttaa siihen, miltä maali näyttää seinällä.

tapetin valinta maalin valinta
maalisävytruskea seinämaali

Löysin RTV:stä tapettikirjan, josta meinasin tilata jonkun kuvien kukkatapeteista. Olisin laittanut pieneen pätkään eteisen seinää kukallisen tapetin, mutta päätin loppujen lopuksi vain maalata kaikki seinät. Tapetit ovat Ginger Tree Designs -merkkisiä, eikä niitä ollut ainakaan RTV:ssä suoraan myynnissä, vaan ne olisi pitänyt tilata valmistajalta. Olisin luultavasti päätynyt punakukalliseen tapettiin. Toki saatan joskus myöhemmin tapetoida eteisen seinän, mutta tällä hetkellä olen tyytyväinen maaliin.

kukkatapetti punainen
kukkatapetti beigeginger tree design

Myöhemmin tulossa remonttikuvia.